Koh-i-Noor: Andhra Pradeshin arvoton timantti

Kuvaus

Koh-i-Noor, joka tarkoittaa Persian vuoren valoa, on maailman tunnetuin koru, jolla on pitkä, verinen historia ja siihen liittyvä valtava tunteellinen arvo. Timantti oli aikansa suurin tunnettu timantti, 793 karaattia alkuperäisessä muodossaan löydön aikaan, jonka jälkeen se leikattiin 186 karaattiin, kun hallussa oli Mughal-hallitsijoita. Kun brittiläinen timantti oli ostettu, kuningatar Victoria, prinssi Albert, miehestä, joka ei ollut tyytyväinen timantin ulkonäköön, määräsi sen edelleen leikkaamaan, jolloin sen nykyarvo oli 105, 6 karaattia, mitat 3, 6 cm x 3, 2 senttimetriä x 1, 3 cm. Tässä nykyisessä tilassa paljon ylpeä Koh-i-Noor-timantti on Englannin tornin kruununjalokivien joukossa.

Löytö

Koh-i-Noorin historia juontaa juurensa 3000 eKr. Uskotaan, että timantti saatiin kaivostoiminnalla Kollur-kaivoksessa Andhra Pradeshin Intian nykyajan Guntur-alueella. Joissakin tileissä todetaan myös, että samanlainen kuva kuin Koh-i-Noorin timantti mainittiin 5000-vuotiaana Sanskrit-käsikirjassa, nimeltään Syamantaka. Syamantakan todellinen identiteetti ei kuitenkaan koskaan ollut tiedossa.

Omistus vuosien kautta

Koh-i-Noorin houkutteleminen johti vuosien ajan monia hallitsijoita ja hyökkääjiä yrittämään purkaa se sekä laillisin että laittomin keinoin. Löytöstään lähtien timantti oli ylpeä Intian eteläisten osavaltioiden hallitsijoista, kunnes 1310, Malik Kafurin, Delhi Sultanaten hallitsija Alauddin Khiljin kenraalin, hyökkäys Warangaliin uskotaan siirtäneen Koh-i-Noorin hallussa uusiin käsiin. Kivi siirrettiin sitten peräkkäisille Delhi Sultanaten hallitsijoille, kunnes Babur, Intian suuren Mughal-imperiumin perustaja, hankki sen Intian hyökkäysten aikana.

Koh-i-Noorista tuli nyt Mughal-dynastian ylpeä hallinto ja Shah Jahan, suuri Mughal-keisari, joka sai hyväksi Taj Mahalin rakentamisen, asensi timantin kuuluisaan Peacock Throneen. Se oli poikansa Aurangzebin vallan aikana, että timantti leikattiin vahingossa 793 karaatista 186 karaattiin. Vuonna 1739 timantti siirtyi jälleen kädet Mughalista Nader Shahille, Persian Shahille, jonka armeija ryöstyi valtavia määriä vaurautta Mughalsin kuninkaallisesta rahastosta, mukaan lukien Koh-i-Noor ja Peacock Throne. Vuonna 1747, kun Nader Shah murhattiin, tuleva Afganistanin Emir Ahmad Shah Durrani tuli timantin omistajaksi. Koh-i-Noor palasi takaisin Intiaan vuonna 1813, kun pakeneva Shah Shujah Durrani, Ahmad Shahin jälkeläinen, lahjoitti timantin Punjabin Maharaja Ranjit Singhille vastineeksi hänelle antamasta suosiosta. Maharaja ennen hänen kuolemaansa mainitsi tahtossaan, että timantti annettiin Jagannathin temppelille Pisissa Orissassa, mutta hänen kuolemansa jälkeen hänen toiveitaan ei koskaan myönnetty.

29. maaliskuuta 1849 Britannian Intian ja Punjabin kuningaskunnan välillä allekirjoitettiin Lahoren sopimus sen jälkeen, kun sikhit menettivät sodan siirtomaavallasta. Koh-i-Noorista tuli sitten brittiläisten hallussa. Koh-i-Noorin siirtoprosessia ympäröi tällä hetkellä paljon kiistelyä, jossa arvostellaan voimakkaasti tätä siirtoa sekä intialaiselta yhteiskunnalta että jopa aikakaudelta Britanniassa. Lopulta 3. heinäkuuta 1850, kun pitkä matka merelle HMS Medean alukselle, Koh-i-Noor luovutettiin Englannin kuningattarelle, sen viimeiselle ylpeälle haltijalle.

British Crown Jewel

Koh-i-Noor, kun hän oli saavuttanut Britannian kuninkaallisen talon, asetettiin kuninkaallisen kotitalouden moniin kuninkaallisiin kruunuihin, kuningatar Alexandran kruunuun, kuningatar Marian kruunuun ja lopulta kuningatar äidin kruunuun. Sitten se näytettiin lopulta yleisölle Lontoon Tower of Londonissa sijaitsevassa Jewel Housessa. Kaikki kruunut, jotka olivat kerran kertoneet korun, näkyivät myös täällä timantin kopiona nyt tyhjässä paikassa. Museon kuningattaren äidin kruunu kantaa alkuperäisen Koh-i-Noorin.

Käynnissä olevat kiistat

Koska brittiläinen hankkii Koh-i-Noorin aina aina kiistanalaiseksi, Intia on jälleen vaatinut timantin palauttamista brittiläiseltä. Vuonna 1947 Intian itsenäisyyden jälkeen vuonna 1953 kuningas Elizabeth II: n kruunajakson aikana vuonna 2000 ja Intian hallitus on hiljattain vuonna 2016 pyytänyt brittiläisiä palaamaan timantin, jonka maa tuntee oikeutetusti Intian omistuksessa. Muut maat kuten Pakistan ja Afganistan ovat myös vaatineet omistusta timanttiin aikaisemmin.