Kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön kehittäminen
Mikä on ihmisoikeus?
Ihmisoikeus on laissa säädetty moraalinen vaatimus, joka asettaa tietyn velvollisuuden valtiolle. Tällaisia tehtäviä ovat: näiden oikeuksien suojelu, kunnioittaminen, täyttäminen ja edistäminen valtioissa. Ihmisoikeudet voivat olla kansallisella, alueellisella tai kansainvälisellä tasolla. Kansainväliset ihmisoikeudet ovat ihmisoikeuslainsäädännön infuusio kansainvälisellä tasolla.
Ihmisoikeudet voidaan jakaa kolmeen sukupolveen. Ensimmäistä sukupolvea kutsutaan siniksi oikeuksiksi, jotka ovat yksilöiden oikeuksia valtiota vastaan, kuten kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia. Toista sukupolvea kutsutaan punaisiksi oikeuksiksi, jotka edistävät kansalaisten tasa-arvoa. Esimerkkejä punaisista oikeuksista ovat taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet. Kolmas sukupolvi oikeuksia kutsutaan vihreiksi oikeuksiksi, jotka ovat ryhmäoikeuksia, kuten oikeus kehitykseen ja oikeus puhtaaseen ympäristöön.
Ihmisoikeudet nykyaikana
Kansainväliset ihmisoikeudet ovat 2000-luvun käsite. Aiemmin kansainvälistä oikeutta ei käsitelty yksilöllisten oikeuksien suhteen, koska kansainvälistä oikeutta pidettiin vain valtioita koskevana lakina. Harkittiin kuitenkin piratismiin ja orjuuteen liittyviä oikeuksia.
Kansakuntien liiton perustaminen vuonna 1919 oli merkittävä käännekohta ihmisoikeuksiin. Se syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen rauhan edistämiseksi. Osa ihmisoikeuksia koskevista merkittävistä artikloista on omantunnonvapautta koskeva 22 artikla ja yhdenvertaista kohtelua koskeva 23 artikla. Se jäi kuitenkin eurooppalaiseen keskukseen, ja se purettiin vuonna 1946.
Toisen maailmansodan jälkeen oli tarpeen ottaa käyttöön kansainvälinen järjestelmä rauhan ja ihmisoikeuksien edistämiseksi. YK: n peruskirja julkistettiin vuonna 1945. Siitä tuli ensimmäinen kansainvälisen ihmisoikeuksien oikeusperusta, johon sisältyi asianmukaisia säännöksiä, kuten ihmisoikeuksien edistämistä koskevan 1 artiklan 3 kohdan, ihmisoikeuksien tunnustamista koskevan 13 artiklan ja 55, 56 artiklan, 62 ja 68 mm.
Peruskirjan katsottiin olevan enemmän poliittista kieltä kuin laillista. Tämä johti tarpeeseen sisällyttää oikeuskirja. Tämä tehtiin perustamalla YK: n ihmisoikeustoimikunta. Tämä komissio päätti laatia lakiesityksen julistuksen muodossa, joka voisi vaikuttaa sekä moraaliseen että poliittiseen vaikutukseen valtioihin.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
Vuonna 1948 syntyi ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Sitä ei ollut tarkoitettu oikeudellisesti sitovaksi asiakirjaksi, vaan sen oli tarkoitus olla "yhteinen saavutustaso kaikille kansakunnille". Siinä on 30 artikkelia, jotka kattavat vapauden, turvallisuuden, tasa-arvon ja paljon muuta.
Vuonna 1952 tehtiin päätös julistuksen perustamisesta jakamalla sen säännökset kahteen: kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet sekä taloudelliset ja kulttuuriset oikeudet. Näin hyväksyttiin kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (ICCPR) sekä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (ICESCR). Molemmat neuvottelukunnat tulivat voimaan vuonna 1976.
UDHR, ICCPR ja ICESCR muodostavat nyt kansainvälisen oikeuskirjan ja niistä on hyväksytty lukuisia sopimuksia, joissa käsitellään tiettyjä rikkomuksia. Joihinkin erityisiin sopimuksiin kuuluvat muun muassa CEDAW, CAT ja CRC.
Vaikka UDHR ei ole oikeudellisesti sitova, se on säilyttänyt merkityksensä ja symbolisen voimansa tähän mennessä.
